istun pimeässä huoneessa ja katson kuvia,
kesästä kuvia
kyynel tippuu toisensa perään
aika monesta syystä, ikävä noita aikoja noita ihmisiä tota kroppaa.
olen pelkkä luukasa, ihanaa
yhdessä kuvassa hyppään ylöspäin ja olen niin onnellinen nään silmistäni miten onnellinen olen olen onneni huipulla, olen saavuttanut tavoitteeni ja ympärilläni on niitä ihmisiä mitä mä tarvitsen
nyt olen tehny kaiken erinlailla, en soittele enään kavereilleni niin usein, en kerro asioitani kenellekkään
"onko kaikki hyvin? miks itket?"
"kaikki on kunnos, oikeesti!"
arkipäivät vietin kavereiden kanssa,nauroimme ja tehtiin vaikka mitä.
nyt en tunne enään heitä niin hyvin.
en tiedä miten voisin mukamas parantaa tilanteen, olen nykyään niin tylsää seuraa että kaikki haluaisivat päästä minusta ihan varmasti eroon.
kuulen kauniita sanoja aina kaikilta
"SÄ luulet ettei me haluta olla sunkaa mut SÄ olet sitä mieltä meillä on vaan ikävä sua ja halutaan olla sunkanssas"
"onneks sul on ystävä niinku natasha"
mut ei.
se on valetta, mä tiedän sen tai olen varma siitä
ne vaan haluu et olisin onnellinen, nuo on vaan tyhjiä sanoja
kyynel vierähtää poskelta ja tippuu näppäimistölle, miks olen näin heikko?
olen muka vahvin ihminen mitä he tietävät mutta nuokin on vaan tyhjiä sanoja
olen heikoin ihminen mitä tiedän
kuka alkaa itkeä kun sattuu kurkkuun?
kuka itkee salaa peiton alla?
kuka itkee siitä mitä on sanottu pari vuotta sitten?
kuka itkee turhaan?
minulla on niin paljon asioita mistä muut vaan voi haaveilla silti olen surullinen
silti minä en vaan jaksa


saldo: liikaa mulle





i'm like a bird
i'll only fly away
i dont know where my soul is
i dont know where my home is